|
Opintoryhmätoiminta |
|
4.1 Opintoryhmät tiedottavat
4.1 Opintoryhmät tiedottavat
Suomen Urantia-seuran tehtävä on edistää Urantia-kirjan opetusten leviämistä ja asiallista levittämistä sekä toimia Urantia-kirjan lukijoiden yhdyssiteenä. Osallistuminen yksittäisten henkilöiden pitämiin lukupiireihin ja opintoryhmiin on suositeltava ja hyväksi koettu tapa syventää Urantia-kirjan opetusten ymmärtämistä. Haluammekin kannustaa lukijoita juuri tällaiseen opiskelumuotoon, jossa annetaan ensisijaisuus Urantia-kirjan väärentämättömien opetusten julkitulolle. Tehtävämme on tukea opiskelupyrkimyksiä ja kaikkia niitä opiskelijoita, jotka puolestaan haluavat toimia seuramme kanssa yhteistyössä, erottelematta seuran jäseniä muista Urantia-kirjan lukijoista. Mahdollinen tuki on tarkoitettu ensisijaisesti vasta-alkajille ja Urantia-kirjaa vielä tuntemattomille ryhmille ja mahdollisuuksien mukaan myös muille, kuitenkaan seuraa sitomatta. Tukea voi olla esimerkiksi opintoryhmistä ja niiden toiminnasta ilmoittaminen Heijasteessa, luennointiapu tai mahdollinen taloudellinen avustus, kuten kokoustilan kohtuullinen vuokra. Tukipyynnöt tulee osoittaa koulutuskomitealle tai suoraan seuran hallitukselle.
Seuraavassa on lueteltu Urantia-kirjan opiskeluun omistautuneita ryhmiä. Mikäli paikkakunnallasi ei ole ryhmää, ota yhteyttä seuran koulutuskomiteaan. Halukkaat itsenäiset ryhmät voivat julkaista tietonsa Heijasteessa. Seura julkaisee näitä yhteystietoja sitoumuksetta ja mielellään rohkaisee lukijoita opintoryhmätoimintaan mutta samalla muistuttaa, että viime kädessä opintoryhmät kuitenkin itse vastaavat toiminnastaan, tavoitteistaan ja menetelmistään.
- Helsingin seutu
Helsingin opintoryhmä kokoontuu torstaina 26.1.2012 klo 17.00 ja sen jälkeen parillisten viikkojen perjantaisin klo 17.00 osoitteessa Uudenmaankatu 33. Aika saattaa joskus muuttua, joten tarkista se yhteyshenkilöltä. Käsittelemme Urantia-kirja IV osaa. Yhteyshenkilö: Helena Juola, puh. 050 5307785. (s-posti: Helena Juola).
Espoon keskustan opintopiiri (ent. Kauklahden opintopiiri) kokoontuu kevätkaudella 2012 lauantaisin klo 10-12 Villa Apteekin yläsalissa. Aloitamme 7.1.2012.Osoite: Pappilantie 5, 02770 ESPOO. Lisätietoja: Pentti Lehtelä, 0400 609 790 (s-posti: Pentti Lehtelä).
Beträffande svenskspråkig studiegrupp, kontakta Joel o. Eeva Rehnström - tel. 040-8452125 eller 09-2213125
- Hyvinkää
Tietoja toiminnasta antaa Kari Haavisto, puh. 040 507 3048 (s-posti: Kari Haavisto).- Jyväskylä
Ryhmä kokoontuu joka toinen torstai klo 18.00–19.30. Raimo Ala-Hynnilä, Lahjaharjuntie 32 A 1, 40250 JYVÄSKYLÄ, puh. 0400 889 732 (s-posti: Raimo Ala-Hynnilä).- Kotka
Lisätietoja: Juhani Leino, (s-posti: Juhani Leino).- Lahti
Lisätietoja: Kalervo Juntunen, puh. 044 078 4155.- Lammi
Lammin ja ympäristön toiminnasta kiinnostuneille antaa tietoja Tuula Parviainen, Lamminraitti 12 as 7, 16900 LAMMI, puh. (03) 674 3226.- Lempäälä
Ryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkoina klo 18.00-21.00. Yhteyshenkilö: Kalevi Krekilä, Makasiinitie 4 as. 9, 37500 LEMPÄÄLÄ, puh. 050 595 1942. (s-posti: Kalevi Krekilä).- Oulu
Tietoja antaa Reijo Hamari, Kasarmintie 20 A 84, 90130 OULU, puh. 040 502 6604. (s-posti: Reijo Hamari)- Rauma
Tietoja antaa Anja Vuori, Kirsikkatie 13, 26660 RAUMA, puh. 040 748 4289 (s-posti: Anja Vuori)- Tampere
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin parillisina viikkoina Metsossa. Lisätietoja Kari Kippo (s-posti: Kari Kippo), puh. 050 327 1045 .- Turku
Ryhmän toiminnasta antaa tietoja Tapio Pulli, Lillbyntie 40, 21610 KIRJALA, puh. 050 540 4582 (s-posti: Tapio Pulli).- Stockholm (Sverige)
Urantia-studiegrupp sammankommer på adressen Studieförbundet Vuxenskolan, Hantverkargatan 12, Stockholm. Tunnelbana Rådhuset. Michael MacIsaac +46 73 576 4364 (s-post: Michael Mac Isaac)- Málaga, Espanja
Espanjan suomalainen keskusteluryhmä. Tietoja antaa Pentti Suutarinen, puh. +34 626 792 501.